Reija Haapanen Levnadsstandard vs. livskvalitet

Pakkoyrittämättömyys

Pakkoyrittäjyydellä tarkoitetaan sitä, että ihminen työllistää itse itsensä vasten tahtoaan. Tilanne voi syntyä, jos asuinseudulla tai alalla ei ole työpaikkoja tai jos työnantaja ehdottaa työsuhteen sijaan saman tehtävän hoitamista oman yrityksen nimissä.

Ymmärrän termin idean. On ikävää joutua toimimaan yrittäjänä, jos siihen ei ole lainkaan taipumuksia ja innostusta. Yrittäjän riski ja velvollisuudet ovat tosiasia, eikä tuloista ole koskaan takuuta. Lisäksi työsuhteesta yrittäjyyteen tuupatuille tarjotaan sopimuksia yleensä huonoilla ehdoilla. Mutta eihän oikeasti ketään voi pakottaa yrittäjäksi! Mikäli yrittäjänä toimiminen etoo, voi aina etsiä uuden työpaikan, jos ei muuten niin toiselta paikkakunnalta tai alalta. Viime kädessä voi jäädä työttömyysturvan varaan.

Pakkoyrittäjyyden laariin on välillä yritetty sulloa koko suurta itsensä työllistäjien joukkoa. Tässä nostavat päätään Suomessa vallitsevat dogmit: vain palkkatyö on oikeaa työtä ja sitä tulee mieluiten tehdä suuryrityksen turvallisessa huomassa (sivusin aihetta blogissa Perustaisinko suuryrityksen?). Käsitys on yksinyrittäjiä loukkaava, sillä suurin osa meistä on yrittäjiä vapauden ja itsenäisyyden vuoksi.

Vaan entäpä pakkoyrittämättömyys? Kuka siitä on huolissaan? Tämän termin alle laitan ainakin seuraavia tilanteita, joita käsittelen kohta tarkemmin:
-Verottaja katsoo työntekijäksi, vaikka henkilö pitää itseään yrittäjänä
-Julkisen puolen kilpailu estää yrittäjyyden
-Yrittämisen edellytykset poistetaan hallinnollisilla päätöksillä tai lainsäädännöllä.

On hämmästyttävää, että verottaja voi ohittaa yrittäjän oman päätöksen ja pitää yrittäjää työntekijänä. Omaa yritystä perustaessani tämä askarrutti melko lailla. Olisi nolouden kliimaksi, jos asiakkaalleni lankeaisikin maksettavaksi työsuhteen normaalit sivukulut, vaikka sopimus on tehty business-to-business-pohjalta. Ei kai tällaista nyt voi sattua? Jo vain, kuten vaikkapa tästä eduskunnan kirjallisesta kysymyksestä käy ilmi.  Verottaja päivittikin ohjeistustaan yrittäjyyden ja työsuhteen eroista, mutta tähän on parhaillaan tekeillä päivitys, joka on ollut lausuntokierroksella. Ainakin alkuperäinen versio oli viemässä tilannetta huonompaan suuntaan, mikä käy ilmi vaikkapa KHT-tilintarkastajien vastineesta

Verovaroin tuotettujen palveluiden kanssa on vaikeaa kilpailla, joten yrittämättömyys on tyypillistä aloilla, jotka Suomessa on totuttu hoitamaan julkisen puolen voimin. Jokainen osaa luetella infran, opetuksen sekä poliisi- ja pelastustoimen.  Sote-alalla yrittäjyys on osittain mahdollista. Oma alani on metsä, mutta en ole koskaan kuvitellut pystyväni kilpailemaan julkisen tuotannon kanssa Suomen markkinoilla. Muutamien metsäpalveluyrittäjien kanssa asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että julkisen puolen marginaaleissa on tilaa, jos on erityisen osaava ja energinen. Julkista kilpailua on yllättävilläkin aloilla, kuten kaupassa, kuljetuksissa, tietoliikenteessä tai majoitus- ja ravintolatoiminnassa. Suomen Yrittäjien tutkimuksessa julkisen toimijan kilpailuedun nähtiin syntyvän erityisesti julkisesta tuesta, suojatusta asemasta, pääoman tuottovaatimuksen puuttumisesta sekä ylivoimaisista resursseista.

Kolmannen kohdan esimerkin otan sote-puolelta, sairaankuljetuksen järjestämisestä. Kuntien vastuulla ollut sairaankuljetus siirtyi vuoden 2013 alusta sairaanhoitopiireille. Aiemmin suurin osa kunnista oli solminut sairaankuljetussopimuksen yksityisen palveluntarjoajan kanssa. Muutoksessa  osa sairaanhoitopiireistä päätti ottaa sairaankuljetuksen kokonaan itselleen. Lopputulemana kolme neljäsosaa ambulanssiyrityksistä lopetti toimintansa.  Yrityksen lopettaminen kuulostaa melko köykäiseltä toimelta. Lopetetaanhan niitä harrastuksiakin. Ja tupakointia. Ja kissoja. Mutta ambulanssiyrittäjä on malliesimerkki kokovartaloyrittäjästä, jolla on rahat kiinni autossa ja mieli kiinni ihmisten pelastamisessa. Ei muuta kuin ajattelutavan muutos 180 astetta toiseen suuntaan: ambulanssi myyntiin ja työnhakuun. Sivulta seuranneena pidän tätä aivan järkyttävänä kaappauksena ja elinkeinovapauteen puuttumisena. Investoinnit ambulanssiin ja omaan sekä henkilökunnan osaamiseen haihtuivat yhdessä hetkessä.

Pakkoyrittämättömyys voi syntyä myös ympäristön asenteiden, toimitilojen kalleuden tai molempien kautta. Kumpi perustaa herkemmin autonkorjauspajan, itähelsinkiläinen kolmannen polven työtön, vaiko eteläpohjalainen yrittäjäperheen vesa? Ensimmäiselle asia voi olla kaukainen haave, joka tuntuu täysin mahdottomalta toteuttaa, jälkimmäiselle yrittäjyys on vaihtoehto siinä missä kaikki muutkin, kenties jopa palkkatyötä luonnollisempi ja toiminnan voi tontinnurkassa aloittaa pienin pääomin.

Kannustan siis pakkoyrittämättömyyden poistoon kaikin keinoin!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ei, vaan ronskisti nimi vaan alle ensimmäiseen virkamiehen paperiin ja siitä se kullanvuolenta alkaa.

Kuka ihme meidät elättää, jos eivät yrittäjät ?

Lopuksi: En nyt uskoisi, että kenenkään olisi pakko yrittäjiksi ruveta, mutta monet tyhmimmät lypsylehmiksi ajattelemattomuuttaan lopulta joutuvat.

Suosittelisin miettimään yrittäjyydelle vaihtoehtoa julkisten menojen ollessa 60 % ja julkisen sektorin ( verottajan ) pelivaran samalla kaventuessa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kyllä moni ammatin harjoittaja on joutunut yrittäjäksi ellei ole halunnut jättää asiakkaitaan. Siten kunta voi kilpailuttaa palkkiotkin alle normitaksojen. Ei työttömyys ole mikään vaihtoehto ammatinsa harjoittamiselle. Harva rupeaa työttömäksi muuta kuin pakon edessä.
En oikein ymmärrä miten verottaja voi väittää palkansaajaksi jos on rekisteröitynyt yrityksensä ko. ammatin harjoittamista varten. Tietenkin yrittäjäkin voi olla palkkatyössä.
Tuntuu että lait ja asetukset ovat yhä epäselvempiä niin ettei kukaan enää ota niistä selkoa.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Margareta,

tiedän toki, että vasten tahtoaan yrittäjäksi ryhtyneitä on ja että ehdot ovat usein huonot, etenkin verrattuna tasaiseen kuukausipalkkaan, josta työnantaja vielä huolehtii sivukulutkin. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että ei ketään voi pakottaa yrittäjäksi. Aina on vaihtoehtoja sen oman totutun lokeron ulkopuolella. Satojatuhansia suomalaisia on muuttanut USA:an, Kanadaan, Ruotsiin, Saksaan jne. töiden perässä. Alaa voi vaihtaa.

Sanot, että "työttömyys ei ole vaihtoehto". Mutta yrittäminen ilman mitään omaa motivaatiota siis on? [Sivuhuom: minustakaan työttömyys ei ole vaihtoehto, mutta se on toinen tarina.]

Pakolla yrittäjäksi -tilanteita tulee siinä, kun etuusviranomainen (yöks mikä sana) jostain syystä päättää, että yrittämisen tunnusmerkit täyttyvät eikä henkilö saa tukia. Vaaravyöhykkeellä ovat ainakin yrittäjien puolisot ja silloin tällöin freenlancehommia tekevät.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jos on kouluttautunut ammattiin jossa tekee kutsumustyötään ja välittää asiakkaistaan, niin totta kai motivaatiota riittää jatkamaan työtään vaikka yrittäjäksi painostettunakin.
Ei kai yrittämisen tunnusmerkit voi täyttyä ilman Y-tunnusta.
Mutta on tosiaankin paha epäkohta että satunnaisia sivutöitä varten rekisteröitunut saattaa jäädä tyhjän päälle kun jää työttömäksi
Entä mikä on avopuolison asema. Mielivalta rehottaa.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

MB:"En oikein ymmärrä miten verottaja voi väittää palkansaajaksi jos on rekisteröitynyt yrityksensä"

Jos yrityksellä on vain yksi asiakas, voidaan se katsoa kikkailuksi. Verottajan lisäksi AY-liike on silloin innokkaasti sytyttelemässä vainovalkeita.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Sehän on varsin tavallista, että yrityksellä on vain yksi asiakas kun kunnat ovat ulkoistaneet mahdollisimman paljon töitään.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Hyvä pointti.

Olisiko julkisella sektorilla erivapauksia asikkaana?

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Asiakas voi olla niin iso ja määräävä tai peräti monopolissa, ettei muita asiakkaita ole juuri silloin. Tai rakennemuutos on vienyt muut asiakkaat. Tai ala on uusi, eikä ole kuin yksi asiakas. Joskus kielletään auttamasta kilpailijoita mm. salassapidolla tai eturistiriidalla. Tai firma alussa niin pieni, ettei ole kuin vasta yksi asiakas.

Esim. jätehuolto, sairaankuljetus, kännykkä ja IT-puolen firjoja, kuntien toimittajat, suuryhtiöiden toimittajt, keskusliikeiden toimittajat jne.

On väärin, että verottaja kirjoittaa uudelleen talousoppikirjat ja kirjanpidon perusteet. Esim suhdetoiminta ja markkinointikuluja ei voi vähentää, vaikka ne kuuluu liiketoimintaan. Osa yrityksistä on lobbausyrityksiä, jotka pääsääntöisesti lounastaa päättäjien kanssa, eli suorittaa liiketoimintaa, jota ei lasketa liiketoiminnaksi. Joskus toiminnan tulos katsotaan yritystoiminnaksi, mutta sen menot ei. Ja mikroyrityksiä puretaan, vaikka ne auttavat työllistämään kun ei muita töitä löydy.

Suurin epäkohta on etukäteen arvioitu palkka ja sen vero muuttuvassa taloudessa. Kristallipallolla pitäisi arvioida etukäteen tulos, joka riippuu 'proviisiona' myynnistä. Jokainen myisi mahdollisimman paljon ja ottaisi vaikka verojohtajan palkan joka kuukausi, jonka jälkeen olisi konkurssi. Tätä on virkasuhteessa olevan kai vaikea ymmärtää. Valtaosa pk-yrityksistä ei tee tulosta ja pysyy lamassa juuri hengissä.

Suomalaisen työn alv pitäisi olla max. 10 % ja alv vähennys 60 000 euroa. Muutoin on vaikea kilpailla tuonnin kanssa, jossa tavarassa tuodaan työ, josta on maksettu vähemmän verokuluja. Työn alv rasittaa erityisesti high techiä ja suunnittelua, nykyajan käsityöläisammatteja. Kehitys vie Suomea kehitysmaaksi.

Toimituksen poiminnat